Hei, vaalit ovat ohi ja kevät tulossa. Kehitystä ja edistymistä on ilmassa, mutta myös tuntuu että maailma taas muuttui hetkessä. Miten voikaan olla niin erilaista - viime vaalien aikaan vielä kaikki tuntui kohoavan, talous puuskutti täysillä ja työllisyysnäkymät senkuin paranivat. Nyt kuitenkin suuri osa kanssaihmisistä vaikuttaa kireiltä. Oikeastaan ei lamasta viitsi edes puhua, onhan se tuttu juttu jo edellisestä. On oppinut pihistämään ja miettimään mistä saisi asuntolainan maksettua ja tehtyä jotain ylimääräistäkin. Mitäs sitä muistelemaan, mutta pätkätyöt ovat tuttu juttu. Kun aloitin urani sairaanhoitajana kirjoitettiin meille usein 3 päivää työtä ja 1 vapaata. Varsinkin lauantai ja sunnuntai elettiin ilman määräyskirjaa eli jos ei ollut viikonlopuksi tarvetta uusille hoitajille, ei heille kirjoitettu määräyskirjaa. Niitä on vieläkin nippu tallella ja aina kun leväyttää todistusjäljennökset auki tässä ikääntyvänä työntekijänä, herättää vähintään hilpeyttä kaikkien lippusten ja lappusten kanssa. - Mutta ei ajat aina olleet tuollaisia. Tuli hyvän työssäsaannin aika, oli varaa valita. Valmistuin nopeasti ja aloin miettiä vaihtoehtoja. Silloisesta HYKsistä irtosi yksi vakipaikka, mutta koska vaihdoin suuntautumista, jäi se. Ja sitten sain kaupungilta paikan. Jätin sen kuitenkin koska en tykännyt esimiehestä ja olin taas opiskellut lisää. Oikeastaan tuo ehkä oli elämäni virhe, koska jälkikäteen joku sanoi, että kaupunki on niin ankara, että jos kerran jätät sen ei se enää katso päinkään. No, sittemmiten lienee asiat muuttuneet.

Viime lama vei minua Ruotsiin ja vuoteenvierihoitoon vielä viisikymppisenä vaikka olin jo toiminut ylihoitajana ja opettajana. Mutta kun tilanne muuttui. Eniten koin lähes sääliä kun pienten vauvaikäisten äidit seilasivat töihin ja takaisin ja ikävöivät työttömien miesten huomassa olleita lapsiaan. Minun nuorimmainen oli sentään vaan juuri aloittanut koulun ja soitteli aina kännykkään iltapäivällä - täällä ei oo ruokaa (vaikka sitä todennäköisesti oli jääkaappi täynnä). Onneksi kännykkä sai olla vanhusten palvelutalossa auki ja lohduttelin - isä tulee aivan kohta vaikkei äiti täältä Tukholmasta voikaan tulla tekeen ruokaa.

Nyt on keksitty monia keinoja ja vaikka eläkeikää on pidennetty, lähenee se mitä todennäköisemmin. - Niinhän se vaan on, että edelleen Suomessa on moni asia hyvin ja täytyy vaan keksiä keinoja.

Helmikuun tyttönä iloitsen pakkasista ja nyt tosin jo tippuvista räystäistä. Oi, maa on niin puhdas ja hanki valkoinen täällä Helsingissäkin.

Iloisesti aurinkoa ja kevättä päin!

Soitellaan ja meilataan

Helena

p. 050 494 2667